TVR:lle merkittävä voitto asiakaspalvelukilpailussa

TVR:n vakuutusyksikkö voitti tämän vuoden Contact Center -asiakaspalvelukilpailun. Ykkössijan merkittävyyttä korostaa se, että nyt voittajaksi valittiin kilpailun historiassa ensimmäisen kerran julkinen asiantuntijaorganisaatio.

Helsingissä luovutettiin syyskuun alussa TVR:n vakuutusyksikölle Contact Center -asiakaspalvelukilpailun voittopalkinto. Asiakaspalvelukilpailu on järjestetty vuosittain aina vuodesta 1999.

Kilpailun pääarvioija Elina Soukolan mukaan TVR:n vakuutusyksikkö on Suomi 100 -hengessä julkinen asiantuntijaorganisaatio, joka toteuttaa laissa asetettua tehtävää: määrää ja perii työttömyysturvan työnantajamaksuja.

– TVR:n vakuutusyksikkö on esimerkki lainsäätäjän toimista, jossa tehtävään erikoistuva julkinen toimija on onnistunut tehtävässään aiempaa toimintatapaa ja yksityistä sektoria tehokkaammin.

– Vakuutusyksikkö myös neuvoo asiakkaita maksuvelvoiteperusteissa ja tekee asiantuntijapäätöksiä. Organisaatio toimii kuitenkin palveluliiketoiminnan periaattein, asiakaskeskeisesti, Soukola sanoi palkinnonjakotilaisuudessa.

Soukola myös totesi, että asiakas kuuluu ja näkyy välittämisenä vakuutusyksikön henkilöstön puheissa.

– TVR:n asiakkaat ovat työnantajia, joita palvellaan segmenttikohtaisesti ammattitaidolla, asiakkaan osaaminen ja asiointitarve huomioiden.

Voittajan valinnan perusteluissa korostettiin muun muassa seuraavia asioita: asiakaspalveluyksikössä toimitaan asiakaspalvelutyön ja - johtamisen parhaiden käytäntöjen mukaan, organisaatio on erittäin asiakasmyönteinen, joka toimii palveluliiketoiminnan periaattein ja arvoin, osaamisen kehittämiseen panostetaan - työntekijäkokemus on näkyvästi esillä keskeisenä tulevaisuuden menestystekijänä.

TVR:n asiakaspalvelupäällikkö Arto Smedberg puolestaan kertoi vakuutusyksikön menestystarinan alkaneen viisi vuotta sitten, kun yksikkö perustettiin. Työttömyysvakuutusmaksujen perintä tuli kokonaan uutena tehtävänä TVR:lle.

– Asetimme tavoitteeksi tehdä tulevaisuudessa erinomaista asiakaspalvelua mahdollisimman tehokkaasti. Viisi vuotta olemme tehneet jatkuvaa kehittämistyötä ja siten saavuttaneet nykyisen asiakaspalvelutason. Yhteinen päätöksemme on jatkaa kehittämistyötä edelleen.

Helsingissä luovutettiin syyskuun alussa TVR:n vakuutusyksikölle Contact Center -asiakaspalvelukilpailun voittopalkinto.

Päivitetty 8.9.2017

Ota yhteyttä

 

Palvelemme sinua arkisin klo 9.0016.15

Työttömyysvakuutusmaksut

Vakuutusmaksujen perintä ja reskontra

Vaihde

075 757 0500 (pvm/mpm)

asiakaspalvelu(at)tvr.fi

Siirry lähettämään suojattu sähköpostiviesti >

075 757 0503 (pvm/mpm)

perinta(at)tvr.fi
vakuutusmaksut.reskontra(at)tvr.fi

09 6803 7380

info(at)tvr.fi

Fax 09 6803 7358